Lumeton ja sula maa sävyttivät meidän joulun ja alkuvuoden viettoa mökillä. Joulupukki oli jäänyt poroineen pohjoisemmaksi, mutta onneksi kekseliäät tontut huomasivat tulla veneellä mökin rantaan ja saivat ison lahjakuorman vaivattomasti perille. Vettä olisi ollut suurellekin alukselle seilata, siillä nousivesi kohosi huippulukemiin Tapaninpäivänä. Jäästä ei ollut tietoakaan, ja vielä Loppiaisenakin maa oli sula ja paikoitellen kesäisen vihreä. Nousuvesi velloi alhaalla rannassa huuhdellen grillimökin lattioita, uhaten peittää alleen telakalla olavan veneen, ja laituri keinutteli yksinäisenä kymmenen metrin päässä rannasta. Mökki ylhäällä rinteessä oli turvassa kastumiselta!
Pari viikkoa myöhemmin satoi lunta, ja talvi tulla tupsahti kertaheitolla.